Eurooppalainen vuoden hämähäkki 2011
Niittysuppilohämähäkki – Agelena labyrinthica (Clerck, 1757)
Hämähäkkisuku Tegenaria oli suppiloverkkohämähäkkien edustajana vuoden 2008 hämähäkkinä (Europpalainen vuoden hämähäkki 2008), ja nyt toine tämän heimon edustaja on valittu vuoden 2011 hämähäkiksi: niittysuppilohämähäkki Agelena labyrinthica.
Niittysuppilohämähäkki on yksi noin 1100 maailmanlaajuisesti tunnetusta suppiloverkkohämäkkilajista (heimo Agelenidae). Heimoa kutsutaan myös mattohämähäkeiksi. Euroopassa on 180 ja Keski-Euroopassa noin 30 lajia. Suomesta tunnetaan puolen tusinaa lajia, joista suurin osa elää ihmisen seuralaisina.
Tärkeä tuntomerkki tälle heimolle ovat pitkät ulkonevat kaksijaokkeiset taaemmat kehruunystyparit. Niittysuppilohämähäkillä ne ovat vielä pidentyneet – niin että kehruunystyn ulompi jaoke on lähes kaksi kertaa tyvijaokkeen pituinen. Hämähäkkien tuntijoille vähintään neljän ohuen tuntokarvan (trichobothria) esiintyminen ensimmäisen raajaparin uloimman jaokkeen (tarsus) yläpinnalla on tärkeä ero muiden hämähäkkiheimojen edustajiin. Kooltaan suppilohämähäkit ovat keskikokoisia: koiraat saavuttavat tyypillisesti 8-12 mm ja naaraat 10-14 mm ruumiin pituuden. Eturuumis on kellanruskea ja sen yläpinnalla on kaksi leveää pituusjuovaa, jotka kapenevat selvästi etuosassaan. Takaruumiin perusväri on harmaanruskea, ja siinä on selän keskiviivassa harmaa pituusjuova, joka valkeine sivuhaaroineen muodostaa eräänlaisen ”kalanruotokuvion”. Aikuisia yksilöitä esiintyy yleensä heinä-elokuussa.
Niittysuppilohämähäkki elää aurinkoisissa kuivissa elinympärístöissä, joissa on matalaa kasvillisuutta ja harvakseltaan varvikkoa tai pensaita. Sen voi löytää metsistä ja polkujen tai teiden varsilta kuten myös kuivilta niityiltä. Keski-Euroopassa laji on laajalle levinnyt ja siten helposti havaittava. Suomessa laji on harvinaisempi, ja se onkin luokiteltu meillä vaarantuneeksi (VU) lajiksi vuoden 2010 uhanalaisselvityksessä. Niittysuppilohämähäkkiä tavataan lähinnä Ahvenanmaalla ja Hankoniemellä.
Niittysuppilohämähäkki kutoo lajityypillisiä pyyntiverkkojaan matalaan kasvillisuuteen, tavallisesti lähelle maanpintaa ja vain harvoin aina metrin korkeuteen asti pensaissa. Mattomaisesta verkosta johtaa suppilo putkimaiseen suojaan ja/tai pakoreittiin. Verkon pinnan yläpuolella on kolmiulotteinen ohuiden seittien verkosto lentävän saaliin pysäyttämiseksi.
Kun hyönteinen laskeutuu verkon pinnalle, hämähäkki syöksyy suojastaan ja lamaannuttaa tai tappaa saaliinsa puremalla. Hämähäkki suunnistautuu saaliin luo sen aiheuttaman verkon värinän avulla. Hämähäkki paikallistaa myös pienemmät hyönteiset, jotka joutuvat verkon yläpuoliseen seittilabyrinttiin. Tämä tapahtuu tuntokarvojen (trichobothriat) avulla, ne toimivat aistineliminä myös pidemmillä etäisyyksillä. Niittysuppilohämähäkki pystynee nappaamaan hitaasti lentäviä hyönteisiä ilmastakin, koska sillä on erittäin nopea reaktioaika (keskimäärin 160 millisekuntia). Myös näkökyky on tärkeää sen liikkuessa verkossaan. Hämähäkki reagoi lähettyvillä oleviin selvästi vaaleisiin tai tummiin kohteisiin. Lisäksi etumaiset keskisilmät aistivat polarisoidun säteilyn tason, joka myös auttaa suunnistautumisessa.
Paritteluaikana keski- tai loppukesällä koiras taputtaa naaraan verkkoa leukaraajoillaan (pedipalpit) ilmaistakseen itsensä mahdollisena parittelukumppanina. Jos naaras on siihen valmis, se pysyttelee rauhallisena suojassaan, jossa varsinainen parittelu tapahtuu. Noin kuukauden kuluttua naaras kutoo suurikokoisen vaalean munakotelon. Sisempi kotelo (varsinainen munakammio 50-130 munalle) on tuettu laidoiltaan lukuisilla risteävillä seittinauhoilla ja kiinnitetty ”pesän” reunoihin riippumaan vapaasti ja joustavasti. Munakotelon seinät ovat paksua seittikudelmaa ja lisäksi naamioitu esimerkiksi kasvien lehdillä. Hämähäkin poikaset kuoriutuvat samana vuonna ja talvehtivat pesässään eläen munansa ruskuaisella, joka on nyt varastoituneena niiden ruumiissa. Nuoret hämähäkit jättävät suojaavan pesänsä seuraavana keväänä.
Etelämpänä Euroopassa on helppo löytää suppilohämähäkkejä maastokävelyllä kesällä 2011 – ne voi nähdä väijymässä suppiloverkkonsa suojuksessa valmiina lannistamaan saaliinsa nopein taitavin liikkein. Suomessa tämän kiehtovan hämähäkkilajin voi nähdä valitettavan harvoin.
Christoph Hörweg & Seppo Koponen
Yhteydenotot Suomi
Seppo Koponen, Eläinmuseo, 20014 Turun yliopisto
sepkopo(a)utu.fi
