Eurooppalainen vuoden hämähäkki 2009
Sektorihämähäkki – Hyptiotes paradoxus (C.L. Koch 1843)
Lähes kaikki tuntevat tyypillisen ristihämähäkin ratasmaisen verkon. On myös yleisesti tiedettyä, että luonto on miljoonien vuosien kuluessa muuttanut joitakin eliöitä ja niiden käyttäytymistapoja varsin oudoiksi. Vuoden 2009 hämähäkki osoittaa meille kuinka perinteinen hämähäkinverkko voi muuntua nerokkaaksi pyyntivälineeksi.
Pääosan esittäjä on huomaamattoman pieni (ruumiin pituus 3-6 mm) ja huomaamattoman värinen (vaaleanharmaa tai ruskehtava, vaaleiden osittain hyöhenmäisten karvojen muodostamin värikuvioin), ja se elää piilotellen kuivien oksien joukossa havumetsien sisäosissa. Pienikokoinen hämähäkki on vanttera, niin ruumis kuin lyhyehköt jalatkin, ja se sulautuu hienosti elinympäristöönsä. Takaruumis on kohoavan kolmion muotoinen, ja siitä voi johtua monissa kielissä käytetty nimi ”kolmiohämähäkki”. Pyyntiverkko paljastaa selvimmin hämähäkin. Kuusimetsän halki kulkiessaan voi nähdä auringonpaistetta vasten kiiltelevän noin 20 cm suuruisia verkkoja. Verkko on rakennettu vain neljästä säteittäisestä seitistä ja niiden väliin kudotuista pyyntirihmoista; se siis muodostaa täydellisestä ratasverkosta kolme sektoria, tästä nimi sektorihämähäkki. Verkko pysyy paikallaan toiselta puolelta tukirihmoilla ja vastakkaiselta puolelta keskustasta lähtevällä hälytysseitillä. Kaiken kaikkiaan verkko näyttää seittikolmiolta. Hyptiotes pitää, voisi sanoa, verkkonsa naruja (seittiä) kädessään (etumaisissa raajoissaan) ja istuu saalista odottaen verkon keskustan ja kiinnityskohdan välissä; muodostaen siis elävän osan hälytysseittiä. Kun hyönteinen osuu pyyntirihmoihin, hämähäkki antaa pyydyksen painua äkkiä kokoon ja siten napata saaliin; se tapahtuu pidentämällä hämähäkin takana olevaa seittiä ja siten vähentämällä verkon jännitystä. Silloin pyyntirihmat ympäröivät hyönteisen tehden siitä helpon saaliin verkon rakentajalle.
Hämähäkkikauhuiselle (araknofobiaa potevalle) tämä laji on mukava yllätys, koska sillä ei ole lainkaan myrkkyrauhasia, kuten ei muillakaan pykäverkkohämähäkkien heimon edustajilla (Uloboridae; Suomessa heimosta tavataan luonnossa vain tämä laji, ja sekin harvinaisena Ahvenanmaalla). Myrkkyrauhaset, kuten ratasverkkokin, ovat hävinneet evoluution kuluessa. Saalis kiedotaan seitillä liikkumattomaksi mytyksi, tästä johtuen seitti pitää syödä ensin, jotta hämähäkki pääsee käsiksi varsinaiseen ravintoonsa. Kuten kaikilla hämähäkeillä tämä tapahtuu ulkoisena ruuansulatuksena.
Toinen sektorihämähäkin epätavallinen ominaisuus, joka on yhteinen noin 50 eurooppalaiselle hämähäkille, on villamainen pyyntiseitti. Tämän ymmärtämiseksi on ensin tarkasteltava kehruunystyjen rakennetta. Tavallisesti hämähäkeillä on kuusi kehruunystyä, ne ovat lyhyitä hyvin erikoistuneita lisäkkeitä takaruumiin kärjessä. Kehruunystyissä on kehruuputkia (spigot), jotka ovat yhteydessä takaruumiissa oleviin kehruurauhasiin. Seitti (”silkki”) purkautuu kehruuputkista, ja sitä käytetään mm. pyyntiverkkojen, suojapaikkojen ja munakoteloiden rakentamiseen. Sektorihämähäkeillä on kuuden kehruunystyn (kolmen parin) lisäksi siivilämäinen kehruulevy (cribellum), joka on kehruunystyjen etupuolella. Se on todennäköisesti homologinen neljännelle kehruunystyparille, joka esiintyi muinaisilla hämähäkeillä ja joka tavataan nykyisinkin vielä muutamilla alkeellisilla muodoilla. Kehruulevyn pienet kehruuputket tuottavat tuhansia yksittäisiä seittirihmoja. Nämä rihmat kammataan viimeisten (neljänsien) raajaparien ”calamistrum”illa, joka on erikoistunut rivi kampamaisia karvoja. Näin syntyy villamaista pyyntiseittiä, joka on neljä kertaa tarttuvampaa kuin ristihämähäkin tahmea, liimainen pyyntiseitti. Lisäksi tässä on etuna se, ettei villamaista pyyntiseittiä tarvitse korvata uudella kovin usein, koska siinä ei ole kuivuvaa liima-ainetta.
Lopuksi on mainittava vielä yksi sektorihämähäkin rakenteellinen erikoisuus. Kaikkien hämähäkkilajien koiraiden on peniksen puuttuessa siirrettävä sperma epäsuorasti. Tämä tehdään paritteluelimillä, jotka sijaitsevat leukaraajoissa (pedipalpit) suuosien ja ensimmäisen kävelyraajaparin välissä. Lähes kaikilla hämähäkeillä nämä elimet ovat pienikokoiset. Mutta sektorihämähäkillä paritteluelimet ovat tilavuudeltaan lähes yhtä suuret kuin hämähäkin koko eturuumis.
Huolimatta kaikista näistä erikoisuuksistaan sektorihämähäkki on etelämpänä yleinen laji, jota voi löytää Länsi-Euroopasta Aasiaan. Meillä laji on levinneisyysalueensa pohjoisrajalla. Se elää metsissä, ja sen sukunimi (Hyptiotes) viittaa rentoutuneeseen tai rauhalliseen (”selällään makaava, joutilas” johtuen lajin tyypillisestä lepoasennosta). On selvää, että naamioväritys itsessään ja hiljaa paikoillaan pysytteleminen ovat tärkeitä hämähäkin hengissä säilymiselle. Lajinimi (paradoxus; ”outo, paradoksiaalinen”) innostaa oppimaan lisää tästä hämähäkistä. Mikäli satutte lajin esiintymisalueelle sen ollessa täysikasvuinen (loppukesällä tai alkusyksyllä), antaa sektorihämähäkin maailma ja tuoksuva kuusenneulaskarike hyvän tilaisuuden rentouttavalle kävelylle.
Peter Jäger & Seppo Koponen
Yhteydenotot Suomi
Seppo Koponen, Eläinmuseo, 20014 Turun yliopisto, sepkopo(a)utu.fi
